Tässä sitä taas ollaan.. :) Ja olikin pitkääkin pitempi tauko taas tässä kirjoittelussa. Nyt sitten näin kesäloman kunniaksi päätin kirjoittaa pari riviä kuulumisia tänne heppapuolellekin.

Tässä on tämä viikko oltu helteiden kourissa, niin hevoset, lampaat, vuohet kuin kissat ja koiratkin. Mutta en valita! Tämä on ihanaa! Kerrankin minunkin lomallani on hellejakso ja vieläpä näin kesäkuussa, ei voisi enempää toivoa! :D

Hevoset pääsivät laiduntamaan kunnolla tällä viikolla, kun ensin laitettiin laidun ruunille ja siirrettiin sinne Sani vähän oppimaan.. ;) Ja eilen sitten saatiin tammoille oma laidun myöskin käyttöön. Pira ja Nessa tuntuivat nauttivan suunnattomasti, kun pääsivät kunnolla tuoreelle. <3 Toki nyt on aika lämmin laiduntaakin, kun aurinko porottaa melkein joka paikkaan. Hevoset pääsevät kuitenkin halutessaan pihaton suojiin hieman suojaan auringolta ja viilentymään..

Late ja Sani pihatossa.

Sani poikahan se tosiaan siirrettiin ja oikeastaan vasta kunnolla vieroitettiin alkuviikosta. Ensimmäisenä yönä oli tullut jo pois ruunien luota keskiaitaukseen mutta ei ollut kuitenkaan mennyt tammojen aitaukseen. Taisi poika oppia jotain, kun sai päivän olla aurinkoisessa aitauksessa.. ;) Illalla meni kiltisti takaisin ruunien puolelle eikä yrittänyt enää toista kertaa karata. :) Toki pitää hirnua kovasti, jos emä on piilossa ja Nessa vastaa heti huolestuneen oloisena. :)

Me olemme nyt n. kuukauden ajan käyneet Siipiäisen tallilla ratsastustunneilla oppimassa. :) Mukavaa vaihtelua ainaiseen pellolla köpöttelyyn ja jotenkin paljon turvallisemman oloistakin mennä kunnollisella kentällä. Kiva on myös kokeilla muita hevosiakin välillä. Kaikki Siipiäisen tallin hevoset vaikuttavat oikein kilteiltä.. Mitä nyt joskus karataan laukalle kesken kaiken.. ;)

Maarit ja Lola

Salakavalasti elokuu vierähti.. Ja nyt elellään jo syyskuuta. HUOH! Kunpa tulisi oikein piiiiitkä ja lämmin syksy. Mun puolestani talvi, lumi ja pakkaset saisi tulla vasta tammikuun puolella. Paitsi onhan se nättiä, kun jouluna on lunta…

Eilen otin sitten urakalla kuvia kaikista hepsulaisista vapaapäivän kunniaksi. :D Istuin ensin tammojen laitumella ja näpsein Sanista kuvia, eestä ja takaa.. Mutta kaveri olisi pitänyt olla, että olisi saanut sivukuvia. Sanihan tulla köpötteli koko ajan perässä, kun yritin mennä parempaan paikkaan kuvailemaan.. Joten eihän siitä mitään tullut. Sain kuitenkin jotain kuvia irti. :D

Sani viihtyy tosi hyvin Pirmarin seurassa… :) Pitää mummelia varmaan sijaisemonaan.  Mutta kylläpäs näin ykskin päivä, kun Sani meni liian lähelle Pira-tätiä niin potkuhan sieltä tuli, ilmaan vain tosin mutta kuitenkin. :) Taitaa Pira pitää enemmän jöötä pojalle kuin äippä. Pojalla, kun on orin tavat jo näin pikkuisena.. :) Äitikän selkään on niin kiva hyppiä. :D

Orin elkeet...

Tammojen ja Sanin kuvaamisen jälkeen lähdin naapurin pellolle istuskelemaan ja kuvaamaan ruunia. Ensin pojat villiintyivät kovasti, kun tulin paikalle ja juoksivat pitkin ja poikin.. Hota juoksi tapansa mukaan ylväänä ja Late perässä ööh.. ei niin ylväänä.. ;D Latesta ei tahdo saada kunnon kuvia vaikka mitä tekisi… Tai sitten se tuntuu siltä, kun Hotasta taas saa melkein milloin vain hyvin edustavia patsastelukuvia. :) Aluksi kuvaaminen sujui hyvin mutta sitten tuli Hota The linssilude kameran viereen niin lähelle, ettei kuvaamisesta tahtonut tulla mitään. Nuusk, nuusk, vain kuului, milloin hiuksistani, milloin käsivarresta, milloin kameran linssistä.. :D Ja lopulta Latekin hoksasi, että sieltähän se rapsutuskone tuli eikä antanut ottaa enää kuvia vaan kiehnäsi ja hinkasi päällään minut melkein kumoon! Pian olikin aika jättää pojat syömään rauhassa ja mennä koneelle katselemaan tarkemmin aikaansaannoksia. :)

Hota <3

 

Syyskuun lopussa on sitten aika tuoda pojat takaisin kotiin. Silloin alkaa nimittäin hirvenmetsästys enkä uskalla antaa ruunien olla enää laitumella, missä ne ei ole koko ajan “silmieni alla” ja vieläpä ilman sähköjä. Kotosalla pitää sitten tehdä pojille aitaus ihan pellon perälle, niin saavat vielä syödä sieltä kunnolla heinät ennen kuin pakkanen ne vie.

Niin se heinäkuu vaihtui elokuuksi, vaikka aluksi tuntui, että heinäkuu ja helteet vain venyy ja venyyyyy…
Pian olen kaksi viikkoa ollut lomalla ja niinhän tuo aika on mennyt siivillä. :) Pollerot ovat saaneet laiduntaa aika rauhassa koko kesän.
Elokuun alkupuolella kävi tätini perhe taas joka kesäisellä ratsastuksella. Pira oli lasten kanssa oikein kiltti, eikä hötkyillyt tai ryykinyt. <3 Pitihän sitä sitten itsekin vähän kokeilla, mutta vain vähän, kun oma kypärä ei ollut lähettyvillä. ;)

Nessa ja varsuli saivat Pira mammuskan viimein samalle laitumelle ja hyvin näytti yhteiselo sujuvan. :) Välillä varsuli käy tekemässä lähempää tuttavuutta Piran kanssa mutta Pira ei päästä varsulia liian lähelle kuitenkaan. Varsa on kasvanut ja jykevöitynyt kuukaudessa tosi paljon.  Taitaa pojasta kehkeytyä aika jytky.

Varsa ja Maarit elokuussa 2010.

Varsuli ja Pirmari kesällä 2010.

Eilen naapuri soitteli ja kysyi haluttaisko tuoda hevosia heidän pellolleen laiduntamaan, niin johan se passaa.. :D nyt siis Late ja Hota pääsivät isolle laitumelle kaksistaan, jossa on heinää vaikka kuinka paljon, maanpäällinen taivas. :) Pira se sitten illan huuteli ja hirnui poikien perään, varsinkin Latea Piralla on ollut muutenkin niin ikävä. Reppana mammuska. Piraa ei vain voi viedä poikien kanssa samalle laitumelle, kun sitten jää kokonaan ratsastelut ratsaselematta ja luulenpa, että Pira saisi kasvatettua ihan liian ison tynnyrimahan.. :D

Hota laitumella elokuussa 2010.

Late laitumella elokuussa 2010.

Heinäkuun helteet nimenomaan ja siinä samassa ne kaikki inhottavat öttiäiset!

Ell Marika kävi tutkimassa ja rokottamassa Nessukan heinäkuun toisella viikolla. Tutkittuaan tammuskaa meinasi, että varsomiseen voi mennä vielä pitempikin aika.. :) mutta kuinkas kävikään! :D Saman viikon sunnuntaina 11.7. oli maailmaan putkahtanut suloinen orivarsa! <3
Nessa teki tapahtumasta meille hyvin helpon, kaikki oli sujunut mallikkaasti ja sekä äiti että poika voivat hyvin.  Vesa löysi varsan laitumelta päivän puolella ja varsa oli ilmeisesti syntynyt jo muutamaa tuntia aikaisemmin. Pira mammuska oli ilmeisesti ollut hyvänä tukena Nessalle alusta saakka. ;) Siirrettiin sitten Pira toiseen tarhaan, että Nessukka sai olla ihan kahden varsansa kanssa. Soitettiin vielä ell varuiksi tarkistamaan kaikki mutta hyvinhän kaikki tosiaankin oli. :)

Ekoja kuvia 11.7.2010

Nyt onkin aika sitten mennyt varsulia ihmetellessä ja ihastellessa. Toisena päivänä laitettiin riimukin päähän, että pieni oppii mahdollisimman nopeasti sitäkin käyttämään. Mutta kylläpäs siinä onkin kasvamassa nyt komea ja vilpertti nuori herra! <3 Oma hommansa oli totuttaa pieni lanka-aitaan laitumelle mutta parin ensimmäisen sähkösäpsyn jälkeen ei ole enää yrittänyt painella langoista läpi. Meillä kun kaikki laitumet ja tarhat on siirrettävää mallia, joten ei ole pysyviä lankku/riukutarhoja.

Tutustelua...

Heinäkuu toi tullessaan myös kaikki mahdolliset itikat ja ötökät. :( Pira on pärjännyt niiden kanssa vielä toistaiseksi hyvin, samoin ruunimukset. Toki puremia tulee jatkuvasti ja saisi olla lisäilemässä karkotteita joka mutkassa ja rasvailemassa jo tulleita paukamia. Mutta eniten ötököistä tuntuvat kärsivän nyt Nessa ja varsuli. :/ Pienen varsulin ohutta ihoa on alettu syömään oikein urakalla. Toinen silmänurkka on tosi ikävän näköinen. :’( Samoin varsuli on saanut jo rikkeimät molempiin takasiinsakin, joihin on laitettu hoitavaa voidetta. huoh. Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä pienen varsan ötökänkarkotteisiin tai muita niksejä?

Varsuli <3

Juhannus lähestyy kovaa kyytiä… Ja mukamas keskikesänjuhla! HÖPÖT sanon minä! Heinäkuu on vasta keskikesää. :) Ja mulle se ilo aukeaa sitten vasta elokuussa, kun oikea loma koittaa. Juhannukseksi menenkin sopivasti töihin.. :)

Horzen tilaus kesä 2010. :)

Horzen paketti tuli viimein ja sieltä Hotalle siis ötökkäloimi, suitset, kuolaimet ja pari uutta harjaakin. :) Ja kaikille sitten iso ämpärillinen valkosipulia. Ainakin toistaiseksi Hota on pärjännyt ihan hyvin ilman mitään loimeakin, kun kuitenkin suht tuulisella paikalla elellään. Heinä- ja elokuu kait niitä pahimpia ötökkäaikoja ovat, ainakin jos ei tosiaan tuule paljoa ja on lämmintä. Pirankin iho näyttää tällä hetkellä tosi hyvältä! <3 Ei ole hangannut oikeastaan mistään! Mikähän tässä kesässä/talvessa sitten oli niin erilaista. Late se edelleenkin pitäisi tiukasti kiinni talvikarvojensa rippeistä..:/ Mutta jospas ne siitä tippuvat hiljaksellen pois. Nessan kasvattelee vatsaansa.. <3 Alkaa masukka olla aika tynnyri. :D Luonne tammukalla pysytellyt kuitenkin suht tavallisena ainakin vielä…

Hota ja Late kesällä 2010

Pojat. :)

Nessa kesällä 2010.

Muhku. <3

Pirmari kesällä 2010. <3

Huomenna olisi kenkääjä tulossa katsomaan ainakin Piran ja Nessan kaviot. Sitten onkin taas mahdollisuus päästä Piran kanssa vähän köpöttelemään. <3

Hyvää Juhannusviikkoa ja juhannusta kaikille! <3

Tänään mulla alkoi ihanat neljän päivän vapaat töistä ja voi tehdä kotosalla rästiin jääneitä asioita.. :) Pitäisi heppasivutkin tehdä uusiksi mutta ei taida tässäkään välissä vielä ennättää.. On nimittäin taas kissaviikonloppu tulossa.

Eilen kuitenkin poikettiin taas vaihteeksi agrimarketin kautta ja ostettiin lisää aitatikkuja sekä lankaa. Heti illalla ne otettiin myöskin käyttöön ja niin pääsi ruunat kuin tammatkin suuremmalle laiduntilalle. Pira ja Nessa hoksasivat heti mitä ollaan tekemässä ja odottelivat aidan vieressä toisen valmistumista ja ah sitä riemua, kun tila suurentui. :D Late ja Hota näyttelivät lähinnä välinpitämätöntä asian suhteen ja tulla lönköttelivät sitten vasta myöhemmin uudelle alueelle.

Hota näyttäisi olevan nyt kotona. :) Eli tottuminen uuteen (entiseen) paikkaa on tapahtunut. Ja kylläpäs se Hota onkin seurallinen! Tulee heti luokse, kun menee aidan viereen jotain värkkäämään. :D Kuviakin vaikea ottaa, kun toinen puskee ihan viereen kiinni. <3 Ruunien johtajuudesta en ole vieläkään ihan varma.

Hota ruokailemassa..

Piehtarointia.. :)

Hota ja Late pummaamassa leipää.

Tytöt rapsuttelee..

 

Ja lisää.. :D

 

No niin.. Niin on tämäkin blogi jäänyt ajan puutteen vuoksi päivittämättä.. Niin se sitten on vaikka kuinka hyvä ja helppokäyttöinen toiminto olisi, niin jos aikaa ei ole, niin sitä ei vain ole.  Ja jos aikaa on niin sitten siihen keksii jotain muuta tekemistä.. :S

No mutta nyt on aika kyllä vähän kirjoittaa, kun näitä tapahtumia on taas vähän enemmän.. :)

Lauantaina 29.5.2010 lähdimme Sieviin auton ja kopin kanssa. Siellä Outi jo odottelikin.. :) Sitten Outi haki Hotan tarhasta ja harjaili poikaa ja kasasi vähän Hotan tarvikkeita. Ja sitten Hottis koppiin! Hyvin meni siihen asti, kunnes Vesa laittoi takapressun kiinni. Sitä Hota säikähti oikein kunnolla ja ryminä oli sen muikaista. Huh. Onneksi Hota rauhoittuikin aika nopeasti järkytyksestään ja kotimatka saattoi alkaa. Suuret kiitokset Outille näistä kolmesta vuodesta jona aikana Hota on saanut kokea yhtä sun toista ja muotoutua upeaksi hevoseksi! <3 Nyt sitten elellään Hiesulassa Hotan kanssa päivä kerrallaan ja katsotaan miten elämä lähtee käyntiin. :)

Kun pääsimme kotiin Sievistä, otimme Hotan pois kopista ja se meni oikein hyvin, edes takapressu ei enää säikyttänyt kuten lähtiessä. Pihalla seistessään Hota oli niin ylvään näköinen, kun se katseellaan tarkkaili ympäristöä ja mahdollisia mörköjä. Mahti-vahtikin oli pihalla ja haukateli uudelle hevoselle jonkin verran mutta ei Hottis siitä välittänyt, ainoastaan lampaat olivat liian pelottavia.

Ensin Hota pääsi yksikseen tarhaan juoksentelemaan ja tutustumaan ympäristöön ja nuuskuttelemaan aidan yli toisia hevosia. Voi että siinä olikin kaikille ihmettelemistä! Kyllä piti Hotankin monet juoksut ottaa arabityyliin.. :D <3 Myöhemmin illasta Hota sai sitten kaverin, Laten.  Samalla aukaisimme tarhasta reittiä vähän isommalle laitumelle, että molemmille riittäisi tilaa juoksennella. Parit pukit ja hypyt siinä pojat ottivat mutta nopeasti rauhoittuivat syömään.  Yöksi Hotalle laitettiin Outin antama sadeloimi, kun nyt yhtäkkiä poika joutuikin olemaan yöt pihalla, eikä turvallisessa, lämpimässä tallissa.  Yö oli mennyt hyvin, yhden näykkäisyn Hota oli Latelta saanut ja varmaan sitten loimi suojannut  muilta vammoilta.

Nyt Hiesulassa on sitten kaksi laumaa, ruunien ja tammojen lauma. :)

Tänään päästiin tallin kimppuun! Tyhjennettiin ensin Vesan kanssa kaikki heppojen varusteet autotallin puolelle ja sitten aloitettiin purkamaan vähän tallin sisustusta. Ruuvikoneella irroittelin satula-, suitsi- ja loimitelineet sekä kaikki muut ruuveilla kiinni olevat koukut jne. tallin seiniltä. Seuraavaksi purettiin käytävän sisäseinää sekä varustetilan seinät. Lopuksi purettiin melkein koko Piran karsinan sisäseinät. :) Nyt on sitten vihdoinkin tallin purkaminen aloitettu ja mahdollisesti joskus päästään rakentamaan samaan tilaan uutta, parempaa tallia. :D

Pollerot saavat nyt sitten elellä pihaton puolella syksyyn saakka. Hepsukat nauttivat tänäänkin auringon lämmöstä ulkosalla. :) Toki olivat vähän ihmeissään tallista kuuluvista äänistä. Mutta kaikki hyvin niin kauan kuin heinää turvan alla riittää. :D Tosiaan posti toi taas kivan paketin Hööksiltä, pari riimua, kaksi kärpäsotsapantaa sekä yhden kärpäshupun. Niin ja varsulille ensimmäisen riimun.. <3

Johan taas vierähti kirjoituksesta.. Pakkasjakson aikana ei vain paljoa ole kirjoitettavaa. :(  Hevosten hoitaminen on yhtä loimitusta, talliin vientiä ja lämpimien vesien kantamista talliin.  Onneksi nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. :) Samalla ilman lämmetessä alkaa olla jo pientä havaintoa talvikarvan irtoamisesta.. :D Nessalta alkaa jo jonkin verran karvaa irtoamaan. Pira ja Late pitävät vielä karvoistaan itsepintaisesti kiinni.

Enoni toi viime viikonloppuna traktorikuormallisen heiniä niin ei tarvitse ihan heti auton peräkärryllä olla viikon heiniä hakemassa. :)

Niinhän siinä kävi, että eilen piti ottaa sitten heti ratsastus uusiksi. :) Pira talliin ja varusteet päälle ja tällä kertaa ihan satulakin mukaan. Katselin kummissani, kun satuloin Piraa, kun sitä meinasi tärisyttää.. Heppa tallista etupihalle ja trampoliinin reunalta nousin selkään.
Pian liikkeelle lähdettyäni huomasin, mikä Piraa tärisytti.. ;) Reppana oli ihan tohkeissaan, kun taas pääsi lenkille! Menohaluja oli HIEMAN erilailla mitä edellisenä päivänä.. :D En saanut koko aikana Piralta kunnon käyntiä! Se oli pomppis pommppis käyntiä ja hölkän sekoitusta.. Kylläpäs siinä oli Piran kanssa tanssiminen.  Ja vielä, kun ratsastuspaikka oli tie, missä hyvin harvoin käydään.  Nooh, kyllähän se meni noinkin.. Pitäisi vain joskus uskaltaa päästää toinen kunnolla menemään mutta tuolla tiellä ei tahdo uskaltaa, koskaan kun ei voi tietää jos auto, traktori tai peräti rekka on tulossa.  Kylläpäs sitten illalla tuntui omissa jaloissa ratsastus… Oli kylmägeelille käyttöä.

Maarit ja Pira tulossa pihalta tielle.

 

tammikuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Kes    
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.