Heinäkuun helteet nimenomaan ja siinä samassa ne kaikki inhottavat öttiäiset!
Ell Marika kävi tutkimassa ja rokottamassa Nessukan heinäkuun toisella viikolla. Tutkittuaan tammuskaa meinasi, että varsomiseen voi mennä vielä pitempikin aika..
mutta kuinkas kävikään!
Saman viikon sunnuntaina 11.7. oli maailmaan putkahtanut suloinen orivarsa! <3
Nessa teki tapahtumasta meille hyvin helpon, kaikki oli sujunut mallikkaasti ja sekä äiti että poika voivat hyvin. Vesa löysi varsan laitumelta päivän puolella ja varsa oli ilmeisesti syntynyt jo muutamaa tuntia aikaisemmin. Pira mammuska oli ilmeisesti ollut hyvänä tukena Nessalle alusta saakka.
Siirrettiin sitten Pira toiseen tarhaan, että Nessukka sai olla ihan kahden varsansa kanssa. Soitettiin vielä ell varuiksi tarkistamaan kaikki mutta hyvinhän kaikki tosiaankin oli.
Nyt onkin aika sitten mennyt varsulia ihmetellessä ja ihastellessa. Toisena päivänä laitettiin riimukin päähän, että pieni oppii mahdollisimman nopeasti sitäkin käyttämään. Mutta kylläpäs siinä onkin kasvamassa nyt komea ja vilpertti nuori herra! <3 Oma hommansa oli totuttaa pieni lanka-aitaan laitumelle mutta parin ensimmäisen sähkösäpsyn jälkeen ei ole enää yrittänyt painella langoista läpi. Meillä kun kaikki laitumet ja tarhat on siirrettävää mallia, joten ei ole pysyviä lankku/riukutarhoja.
Heinäkuu toi tullessaan myös kaikki mahdolliset itikat ja ötökät.
Pira on pärjännyt niiden kanssa vielä toistaiseksi hyvin, samoin ruunimukset. Toki puremia tulee jatkuvasti ja saisi olla lisäilemässä karkotteita joka mutkassa ja rasvailemassa jo tulleita paukamia. Mutta eniten ötököistä tuntuvat kärsivän nyt Nessa ja varsuli. :/ Pienen varsulin ohutta ihoa on alettu syömään oikein urakalla. Toinen silmänurkka on tosi ikävän näköinen. :’( Samoin varsuli on saanut jo rikkeimät molempiin takasiinsakin, joihin on laitettu hoitavaa voidetta. huoh. Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä pienen varsan ötökänkarkotteisiin tai muita niksejä?




4 kommenttia
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte
heinäkuu 20, 2010 klo 4:23 pm
haliponi
Onnea vielä paljon varsasta <3
Toivottavasti löytyy joku keino varsankin suojaamiseksi
Tosi kurjaa nuo ötökät, teillä niitä on varmasti paljon enemmän kuin meillä
elokuu 12, 2010 klo 10:30 am
hiesuli
Kiitos!
On se niin hirmu ihana! <3 Meillä on kyllä ötököitä vaikka muille jakaa. Onneksi välissä oli tuulisia ja sateisia päiviä, niin sai varsan silmänurkat parantua.
elokuu 6, 2010 klo 9:03 pm
Johanna Pihlajaniemi
Kyllä tuo varsa vain on suloinen tapaus. Tuo päämerkki on ihan persoonallinen!
Onneksi pahimmat ötökkäajat alkaa olla ohi, helpottaa pienenkin olo. Meidän Nasu ei kans meinaa mitää ötököistä mut Poke oli yhes välis ihan hermona ja toinki sille ötökkäloimen keskiseltä. Kummasti helpotti vaarin oloa. Nyt on taas pärjänny ilmankin.
Ja meillä on tosiaan nyt serkun lv-ruuna Rambokin laitsalla. Vähän niinkuin ylläpidossa elokuun ajan.
elokuu 12, 2010 klo 10:32 am
hiesuli
Varsuli on kyllä niin ihana, vaikka välillä onkin kuin ruutitynnyri vauhdissa..
Onneksi tosiaan ötökät alkaa pikku hiljaa vähän vähenemään.. kärpäsiä on kuitenkin vielä kiusaksi asti. Meillä on myös useampiakin ötökkäloimia mutta jostain syystä ne ei taho pysyä pollejen päällä..
Onpas mukavaa, että olet saanut Nasulle Rambon kaveriksi! Ja itsellesi tietenkin myös!